Saneerausurakan voittaneen Skanskan piti saneerata Ylöjärventie välillä kaupungin raja-Vuorentaustantien risteys viime kesänä, töiden valmistumisajankohdaksi ilmoitettiin syksy.
Lopputulos, tie saneerattiin kyllä ja putkea jos toisenalaista asennettiin. Kevyt väylä tehtiin valmiiksi jossain etäisessä mielessä tuolle välillä. Kyllä. Mikä siinä mielestäni sitten mättää?
1) Kevyen liikenteen väyllää, eikä toisen puolen jalkakäytävää ei päällystetty jostain syystä lainkaan, vaan väylät jätettiin talveksi ilman päällystettä. Tiedossa siis ihanaa kuravelliä keväällä. Ajoradan he tietenkin päällystivät, ei lainkaan siis prioritisoitu urakassa liikkumismuotoja. Väylä jota ei päällystetä, ei ole valmis.
2) Liikennemerkkien sijoittelu
Kun vertaa urakan lopputulosta hyväksyttyyn katusuunnitelmaan, voi vain todeta että tieliikennelain mukaiset, sekä katusuunnitelmassa osoitetut liikennemerkit on jätetty joko laittamatta tai tehty huonosti.
Katusuunnnitelman mukaan Varvunpolun päässä merkitään alkavaksi Ylöjärventien jalkakäytävä, nyt siellä on yhdistetyn kevyen liikenteen väylän merkki, Varvunpolku siis päättyy Ylöjärventien jalkakäytävän puoleen. Työmiehillä oli varmaan ylimääräinen merkki jonka he laittoivat "jonnekin". Miksi muuten näin outo merkkivalinta oudossa paikassa.
Vuorentaustantien risteyksessä ei ole ollenkaan yhdistetyn kevyen liikenteen väylän merkkiä, joka osoittaa että väylä alkaa Ylöjärventiellä juuri tästä risteyksestä, jatkuen seuraavaan. Hiihtäjäntien risteyksessä on väylän jatkumista osoittava merkki, joka tosin osoittaa väärään suuntaan, eli Hiihtäjäntielle eikä Ylöjärventien kevyt väylälle.
Myös katusuunnitelmassa merkitty suojatie Ylöjärventien yli, noin Hiihtäjäntien kohdalla, jätettiin tekemättä. Liikennemerkki puuttuu molemmilta puolilta, joten suojatietä ei ole.
Mielestäni lopputulos, ja se että homma jätettiin kesken ja annettiin talven tulla näin, on suoranaisen surkuhupaisaa. Jälleen kerran kyseenalaistan kaupungin kykyä ja halukkuutta valvoa ostamiensa urakoiden j muutenkin heidän ostamiensa kolmannen sektorin palveluiden tasoa ja laatua, sekä kaupungin kyvykkyyttä ja halukkuutta arvioida ostamiensa palveluiden laatua. Vai eikö putkisaneerauksen jälkeen, kaupunkiakaan enää kiinnosta pätkän vertaa onko kevyt väylä tehty valmiiksi, onko se tehty hyvin ja ovatko liikennemerkit tieliikennelain mukaisesti asetellut, sekä katusuunnitelman mukaiset.
Jos kuluttaja ostaa tuotteen, hän on yleensä kiinnostunut että saa laatua. Jotenkin tuntuu että kun kunta ostaa palvelun, laatu ei enää kiinnosta kunhan hintalappu on pieni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti