Huom. yllä olevan kuvan telinekin oli vielä hiljattain aivan keskellä kaistaa, kuten myös muut kaistan telineet (kolme niitä aikoinaan oli nätisti sijoiteltuna). Miksi vieressä olevalle huomattavasti leveämmälle jalankulkutielle ei voida asettaa a-mainosta? Ehkä manselainen logiikka ei vain sallisi näin älykästä ja loogista sijoittelua.
As Easy as Riding a Bike-blogi on kirjoittanut harvinaisen hienon ja havainnollistavan kirjoituksen jaetun tilan ongelmista englantilaisesta näkökulmasta. Lyhyesti sanottuna, jaettu tila ei tule koskaan toimimaan jos tässä tilassa on jatkuva vilkas autoliikenne. Suojatiettömyys ei myöskään tule toimimaan, jos autojen määrä ei vähene. Autot eivät yksinkertaisesti jaa tilaa, ne vain vievät sitä, ne jyräävät sitä pelon voimalla heikommilta liikkujaryhmiltä.
Miten tämä kaikki sitten liittyy Åkerlundinkatuun Tampereella? Parikin eri ihmistä on ihmetellyt Åkerlundinkadun uutta ilmettä Tampereen kaupungin kansalaiskioskissa. Kysymys #1, Kysymys #2. Kaupungin vastauksista selviää, että tarkoitus on että tässä jaetussa tilassa autot ja jalankulkijat (pyöräilijöistä ei puhuta mitään! tyypillistä) huomioivat toisensa ja suojateitä ei siksi tarvita. Jokainen Tamperelaista (ja suomalaista) liikennekulttuuria tunteva tietää mitä tämä toistensa huomioiminen käytännössä tarkoittaa. Ihmiset eivät pääse yli enää sitä vähääkään, vaan odottavat kiltisti että isommat (autot) menevät ensin. Etteivätkö suomalaiset liikkujat olisi jo opetettu tähän lammasmaiseen pelokkaaseen käytökseen ja omista oikeuksistaan luopumiseen vuosien saatossa, eli mikään ei muutu. Åkerlundin kadulla sijaitsee mm. sisäänajo Tullin parkkitaloon, ja kyseessä on yksi jalankulun/pyöräilyn vilkkaista reiteistä koska yliopiston Virta/Linna-rakennukset ovat aivan Åkerlundinkadun kulmalla.
Åkerlundinkatu ilmentää hyvin sen mikä on vikana siinä, että jaettu tila rakennetaan alueelle jossa on vilkas moottoriajoneuvoliikenne. Lopputulos on se, että ilman dramaattista liikennekulttuurin muutosta tämä jaettu tila tämän kaltaisella kadulla johtaa vain kevyen liikenteen olosuhteiden heikentymiseen. Autot eivät jaa tilaa, eikä keskivertoautoilijan huomiointikyky ole terävimmistä päästä, koska asenne on aina: "minä, minä ja minä ensin".
Autolijan näkökulmasta suojatietön Åkerlundinkatu on varmasti todella mukava, enää eivät nuo Yliopiston humanistihipit reteesti kävele valkoisille viivoille hidastamaan omaa tuikitärkeää kiirettä,koska mitään tieliikennelain tunnustamaa paikkaa tien ylitykselle ei enää ole. Tieliikennelain? Aivan, tunnustaako lainsäädäntömme ylipäätään mitään Shared Space-konseptia? Tätä jaettua tilaahan ei ole tässäkään tapauksessa mitenkään ilmoitettu liikennemerkein, ei jalankulkijoille, eikä autoilijoille (eikä pyöräilijöille). Eli toisin sanoen, tieliikennelakia noudattaen tämä jaettu tila toimii aivan kuin laki olettaakin, eli autot menevät merkkejä seuraten (ja suojateitä ei siis ole), ja jalankulkijat varovat autoja ja ylittävät kun, siitä kohtaa missä vain suinkin pääsevät. Vaikka kadulla olisikin kyltit, joissa lukisi "Jaettu tila - varo jalankulkijoita/pyöräilijöitä" yms. ei se olisi vieläkään mikään lain suojaama käsite. Kuinka siis kaupunkeihin voidaan rakentaa lisää jaettuja tiloja, ilman että tieliikennelaki tuntee käsitteen ja määrittelee kuinka siellä tulee eri liikkujaryhmien toimia? Pienelle googlauksella törmäsin Shared Space-konseptiin liittyvään Ruut Mattsonin diplomityöhön, jossa Mattson (138, 2009) pohtii jaetun tilan ja tieliikennelain ristiriitaa:
Toisin sanoen, niin kauan kun tieliikennelaki ei tunnusta jaettuja tiloja, on ilmeisesti parempi pitää varansa ja olla pelokas lammas tietä ylittäessä, yliajotilanteessa vain sen hetkinen tieliikennelaki merkitsee jotain, ei se mitä kaupungin suunnittelijat/liikenneinsinöörit jalojen ajatustensa kanssa olivat suunnittelupöydälle ajatelleet.
Suomen osalta merkittävässä asemassa on myös lainsäädäntö. Nykyinen tieliikennelaki
määrittelee, että katu on ylitettävä suojatietä kulkien, mikäli sellainen on lähellä. Muuten
ajorata on ylitettävä kohtisuoraan ja yleensä risteyksen vierestä. Shared Space -
alueiden ideana on, että jalankulkija saa kulkea missä haluaa ja ylittää kadun parhaaksi
katsomassaan paikassa ilman rajoituksia. Käytössä lakipykälillä ei ole merkitystä, mutta
onnettomuustilanteissa erityisesti vakuutuksen kannalta on pystyttävä määrittämään,
kuka on vastuullinen. Mikäli kadulla on erotettavissa reunakivilinja, tulkitaan katu normaalin
mukaisesti jakautuvaksi ajorataan ja jalkakäytävään. Jos halutaan käyttää aukiomaista
tilaa, on parasta käyttää pihakatumerkkiä. Käynnissä olevan lakimuutoshankkeen
tarkoituksena on muokata pihakatuun kuuluvaa lainsäädäntöä siten, että myös läpiajo
olisi sallittua. Tämä järjestely täyttäisi metodin ajatukset yhteispelistä ja tilan jakamisesta
useamman kulkumuodon kesken.
Toisaalta, voihan olla että Tamperelainen autokeskeinen liikennesuunnittelu on juuri näiden lainopillisten ongelmien takia innostunut niin suuresti jaetusta tilasta, että aikovat tehdä Tampereelle näitä jaettuja tiloja tai kyseiseen konseptiin osittain perustuvia katuja lisää (ks. Tampereen kauppa-aukion kadut). Kauppa-aukion katusuunnitelman havainnekuvat edustavat utopiaa, jossa jalankulkijat menevät mistä lystäävät, ja autoja on vain muutama. Todellisuudessa, Sokoksen parkkihalliin (taas katu josta mennään parkkitaloon, kuten Åkerlundinkatu!) kulkevat autot tuskin kulkevat kuin noissa havainnekuvissa. Me kaikki tiedämme kuka tässä väistää ketä.
Kenties seuraavaksi joku nero keksii, että koska jaetut tilat ovat niin mukavia kaikille liikkujaryhmille, voitaisiin kävelykatuja muuttaa jaetuiksi tiloiksi, joille autot voisivat tulla (muut liikkujaryhmät huomioiden tottakai) "vierailemaan". Toivotankin kaikille jakamisen iloa, itse en suuremmin vielä sellaista tunne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti