Pakko myöntää, että ensimmäinen tieliikennekokemus oli jännittävä, hartiat jäykkänä ohjasin fillaria, jossa oli kyydissä kaksi lasta (2v ja 4v) kohti hypermarketteja. Teiden jyrkät kallistumat tulivat turhankin tutuiksi, samoin routavaurioiden laatiikkoon aiheuttamat pienet tömähdykset.
Ensimmäistä ajokertaa ennen olin testannut pyörää ennen tilauksen tekoa aivan pikaisesti, ja kieltämättä siinä on parempi vain uskoa, että tämänkin homman oppii kyllä, jos se ei heti tunnukaan aivoissa miellyttävältä. Onhan laatikon ohjaaminen hyvin erilaista kuin kaksipyöräisen, laatikko kääntyy ja sinä niinsanotusti itse et.
Kolmannella ajokerralla aivot olivat virittyneet jo uuteen liikuntamuotoon, kallistumat eivät jännittäneet, koska pyörä ei todellakaan kaadu. Routavaurioita varten on tietenkin oltava hereillä, väistettävä ja hiljennettävä vauhtia, jos moisia osuu kohdalle. Sitten kun kroppa omaksui uuden ohjauksen ja pyörän käyttäytymisen, alkoi ajamisesta nauttimaan. Kuinka kätevää olikaan päästä fillaroimaan lasten kanssa, ja vieläpä lastata mukaan kauppakasseja. Ennen suosin isompien ostosten hakuun kahta 20l pyörälaukkua (ei lapsia mukana), sekä etukoria ja tarakalla jotain, + 35l reppu selässä. Nyt tämä hikinen pyörälaukku-ostosretkien tekeminen saisi jäädä. Miten sitten jaksoin polkea laatikkoa ja lapsia kotiin, ylämäkeen lähes koko paluumatkan? Naurettavan helposti! Sähkön kanssa homma sujuu, ilman sitä se olisi lievästi sanottuna hankalaa, peräti mahdotonta tiettyjä reittejä käyttäen. On niin helppo vääntää kahvasta sähkömoottori päälle ja polkea, sähkö antaa sopivasti lisäpoweria, että mäet rullaantuvat kuin itsestään. Normaalilla kauppakuormalla sai kuitenkin hikoilla aika kivasti kun yritti vetää kuormaa pyöränsä mukana, nyt laatikko työntää kuorman kätevästi kotiin.
Pyörällä on ehditty ajamaan myös keski-Suomalaisessa pikkukaupungissa (huomio oli taattua, suhtautuminen positiivista) jonne matkustimme VR:n pikajunakalustolla, matkat ja pyörän saaminen junaan sujuivat odotettua helpommin. Tänään kiersimme Pyhäjärven ympäri, tosin sadetta karkuun mennen, joten iso-osa rantareitistä jäi näkemättä. Huomasimme myös sen valitettavan eron Pirkkalan kevyen liikenteen väylien, ja Tampereen väylien kunnon välillä. Tamperelaiset kevyen liikenteen väylät on jätetty aivan hunningolle, routavauriot ovat niin yleisiä, että niiden vähäisyys Pirkkalassa (paikkoja oli, sekä paljon uusittuja kohtia) oli jokseenkin huomionarvoista. Ilmeisesti Tampereella aiotaan päästää tiet nurmettumaan, tai kenties päällystetyt väylät poistetaan pyöräilyltä.
Lapsilla on kivaa laatikossa, kuomon alla on kiva olla (kuten tänään sateella), piirrellä vaikka kuvia, syödä eväitä, nukkua (tosin nukkuminen ei vielä ihan suju laatikossa kummaltakaan, vaikka hyväunisia ovatkin).
Mitä muuta olen huomannut laatikkopyörän ohjaajana? Kapeimmat pyöräväylät ovat järkyttävän kapeita, pidänkin enemmän hiljaisista ajoradoista jos sellaisen käytöön on mahdollisuus. Puutarhakadulla mahduin juuri ja juuri ajamanaa laatikolla omaan suuntaan kulkevien puolella. Mutta yleensä tilanpuute ei ole estänyt kulkemista, paitsi tieremonttien kohdalla, jolloin on saatettu jättää pyöräilijöille metrin verran tilaa josta pujahtaa remontin läpi, tällöin on itse päätynyt kiertotielle.
Pyörä ei myöskään mahdu pyörävarastoon, koska varaston ovi on erittäin kapea. Onneksi asuntokohtainen autopaikka kelpaa hyvin pyörän säilyttämiseen.
Jälkikäteen ajatellen olisi ollut syytä miettiä enemmän, mitä lisävarusteita pyörän kanssa tulisi tilata. Nythän tajusimme, että pyörässämme ei ole lainkaan valoja. Syksyn pimeneviin iltoihin tulemme kuitenkin tarvitsemaan valaistusta. Toinen lisävaruste, jota retkipyörässäni rakastan, on peili. Sellaisen olisin myös halunnut Christianiaan, koska ajoradalla ajaessa on aina hyvä nähdä takaa tuleva auto ilman pään kääntämistä.
Tänään Aamulehdessä silmääni pisti lyhyt artikkeli laatikkopyörien yleistymisestä, ilmeisesti sama uutinen oli julkaistu monissa Alma Median julkaisuissa. Huvittavinta oli, että Aamulehden artikkelissa ei tultu lainkaan esiin laatikkopyöräilijöiden näkökulmaa, sen sijaan Liikenneturva-nimisen autoilun edistämisjärjestön pelottelukampanjalle, ja harhatiedon levittämiselle annettiin tilaa. Liikenneturvan Varpu Tavastjärnan mukaan pyörien kyydissä näkee usein turvavyöttömiä irtolapsia, kypärättömiäkin vielä. Ottaen huomioon laatikkopyörien harvinaisuuden Suomessa, olen kovin ihmeissäni mihin Varpu Tavaststjärna Liikenneturvasta perustaa tietonsa irtonaisista matkustajista laatikkopyörissä. Artikkelissa kerrottiinkin vain kaikista potentiaalisista vaaroista, joita pyöräilyyn liittyy. Toivonkin tuleviin auto-arvioihin autosivuille listauksen niistä kaikista potentiaalisista kuolemansyistä, joita seuraa kun autot törmäävät tiellä. Tasapuolisuutta tähän pelottelukulttuurin levittämiseen, kiitos.
,
Aamulehdelle tyypilliseen tapaan, artikkelissa ei tuotu lainkaan esille mitään hyviä puolia laatikkopyöristä. Vain henkilöautoista voidaan ilmeisesti kirjoittaa positiiviseen sävyyn, ja puhua "ajamisen nautinnosta" ja "helppoudesta", vaikka samat termit sopivat hyvin laatikkopyörään.
Kauhulla odotan lähestyvää ensihuoltoa, jonka takia joudun olemaan ilman laatikkoa jonkin aikaa. Tältäkö niistä ilman ilman autoa hetkeksi jäävistä mahtaa tuntua?
Olen hankkimassa laatikkopyörää sähköavulla, joten tämä postaus oli valaiseva,kiitos :)
VastaaPoistaTäytyy se valo ainakin hommata jo tilausvaiheessa ja mahdollisesti peili myös!