Pukeutuminen. Edellisessä kotikaupungissani, ajoin aina kaupunkiasiointini ihan normivaatteissani, farkuissa yms. enkä voinut kuvitellakaan että pistäisin pyöräilyvermeet niskaan mennäkseni kirjastoon. Miksi siis Tampereelle muuttaessani annoin itselleni uskotella, että pyöräily on parasta kun pistää trikoot päälle ja leikkiä olevansa Tour de France-ajaja, väärinymmärretty sankari jota autoilijat ja jalankulkijat vainoavat.
Nykyiseen pyöräilyfilosofiaani ovat vaikuttaneet tietenkin pahamaineiset, pyöräilystä mitään tietämättömät Hollantilaiset ja Tanskalaiset pyöräblogit, joissa toinen toistaan tyylikkäämmät trendi-pellet hiihtelevät hitaahkosti, kiirettömän oloisesti laadukkaan infrastruktuurin keskellä, pystyasennossa ajaen.
Huomasin, että farkuissa voi ajaa trekking-pyörää, vaikka sitten hitusen etunojassa. Eikä hikoileminen ole mikään ongelma, koska coolina herrasmies-cruisailijana, en tietenkään hikoile. Toisaalta, pohjakuntoni myös vaikuttaa tähän, ettei hikeä ihan heti ala pukkaamaan pyörän selässä. Olinhan jo pyöräilyvarustelukilpailu-ihmisenä toistellut itselleni, että samalla 10km matkalla voittaa ajallisesti 25km/h keskiarvolla (jolloin minullakin on hiki) vain 11 minuuttia verrattuna 17km/h keskivauhtiin, jolloin ei ole hiki ja voi mennä kivoilla kaupunkikuteilla rennosti. Itse yritin ajaa nyt 15km/h keskivauhteja, mutta noin hitaaseen pyöritykseen en edes cruisaamalla päässyt.
Ajattelin myös, että ainut keino lännestä yliopistolle on mennä rantatien kautta, koska siellä voi nimenomaan ajaa kovaa verrattuna Pispalan valtatien reittiin, ja olihan Tammelan puistokatu mielestäni ainut selkeä reitti yliopiston suuntaan lännestä tultaessa. Nyt löysin itseni ajamasta Pispalan valtatien kautta keskustaan, ja huomasin että tämä reitti jota olen sorsinut on oikeasti toimiva, ja Pirkankadulle päätyy aamun myötätuulessa lähes itsestään. Ajattelin aina, että Hämeenpuisto-->Tampereen valtatie reitti olisi ihan epäreilu pyöräilijälle, koska silloin joutuu kiertämään hitusen enemmän. Kun sitten ennakkoluulottomasti lähdin tälle reitille, tajusin että säästän aikaa, reitti toimii, ja eihän tässä tarvitsekaan hikoilla ja ajaa kilpaa jokaista matkaa.
Olen ennenkin puolustanut kanssapyöräilijöitäni Tampereella, mutta en vain voi käsittää miten niin lukuisat pyöräilijät ensinnäkin, selvästi ajavat kilpaa toisiaan vastaan työmatkaliikenteessä (toimintaa joka autoilijoilta tuomittaisiin välittömästi hengenvaarallisena sekoiluna), ajavat yhdistetyillä väylillä joilla on paljon jalankulkijoita aivan järjettömiä vauhteja, eivät osaa käyttää jarrujansa taikka säätää tilannenopeutta tilanteen mukaan, ottavat jatkuvasti tarpeettomia riskejä risteyksissä, jättävät valoristeykset noudattamatta ihan järkiään. Pakko kysyä, että onko ihmekään jos pyöräily ei herätä hirveästi sympatioita joissakin ihmisissä, kun meidän sakista löytyy näitä Tour de France-mentaliteetillä jalankulkijoiden seassa painavia Road rage- sekopäitä, jotka kokevat infrastruktuurin puutteiden olevan sellainen laiminlyönti, joka vapauttaa heidät tieliikennelain noudattamisesta.
Kyllä, kaikenlaiset keski-ikäiset naiset kiitivät ohitseni onnensa kukkuloilla kun ajoin harkitun hitaasti, mutta jos he noudattivat valoja, sain heidät aina kiinni seuraavassa valoristeyksessä. Joten hikihatussa ajamisesta ei todellakaan hyödy Tampereen valosumissa yhtikäs mitään, ellei tee kuten nuo lainsuojattomat ja mene päin punaisia jatkuvasti.
Haluaisinkin, että useampi ihminen antaisi itsellensä sen 10, tai peräti 20 minuuttia lisää matka-aikaa, jos se vain on mahdollista ja kokeilisi hitaamman pyöräilyn filosofiaa. Se vaatii keskittymiskykyä, ja nopeusmittaria, ettei vauhdit nouse yli 20km/h muualla kuin alamäissä (jos turvallista), mutta cruisaillessa näkee ja nauttii ympäristöstä aivan erilailla. Kaupungeissa pyöräily ei ole urheilua, ei se tarvitse olla aerobinen suoritus, se voi myös olla pelkkä tapa liikkua paikasta A paikkaan B. Jätä trikoot kotiin, säästä ne maantielenkkejä varten, löydä uusi tapa pyöräillä.
Rentoudu, liikenteessä ei tarvitse olla kiirettä ja stressiä. Hitaallakin vauhdilla, minäkin ohitin ne Pirkankadun päässä puuroutuvat Pispalasta päin tulevat autoletkat joka päivä tällä kiirettömällä filosofialla, ja iloisesti hymyilin paikallaan seisovalla autoletkalle. Tuodaan herrasmies/naispyöräily takaisin muotiin, ollaan kohteliaita ja harkittuja, noudatetaan sääntöjä ja varataan se pari lisäminuuttia. Ei olla hiestä valuvia vihaisia trikoomiehiä, paitsi sitten kun ollaan oikeasti lenkillä. Sitten päästetään se piru irti, ja otetaan kropasta irti viimeinkin pisara.
