maanantai 13. elokuuta 2012

Koulujen alku ja kampanjointi sekä tehovalvonta

Kun koulut alkavat, on mediassa näkyvästi juttuja siitä kuinka poliisi tehovalvoo ajonopeuksia ja suojatiesääntöjen kunnioittamista koulujen lähistöllä. Koulujen lähelle tuodaan ekaluokkalaisista varoittavia kylttejä.

Hienoa vai mitä? No, ei muuten ole hienoa. Se, että tämä kampanjointi ylipäätään on tarpeellista ja siihen satsataan, kertoo jo kaiken siitä kuinka kieroitunut ja epäterve liikennekulttuuri Suomessa on vallalla. Ei liikenteessä pidä noudattaa tieliikennelakia (nopeusrajoitukset, suojatiet) vain koulujen alkaessa, vaan AINA, siis ihan joka ikinen päivä. Näiden valvottavien asioiden pitäisi siis olla itsestään selvyys, että ollaan varovaisia siellä liikenteessä, aina eikä vain silloin kun koulut alkavat ekaluokkalaisilla.

Kaiken huipuksi, osa näistä kamnpanjoista on asenteeltaan sellaiselta haiskahtavia, että kyse on enemmänkin tästä: "Parahin autoilija, kuten tiedät, nyt alkavat koulut ja teillä liikkuu paljon ekaluokkalaisia. Ekaluokkalaiset eivät eivät tiedä Suomalaisen liikennekulttuurin kirjoittamattomia sääntöjä, osalle heistä on jopa misinformoitu, että autoiljat väistävät heitä. Joten, yöunianne säästääksenne, ja välttyäksenne tehovalvonnan sakkorangaistuksilta, höllätkää vähän näön vuoksi koulujen läheisyydessä ja pieniä koululaisia nähdessänne, kunnes nämäkin sosiaalistuvat siihen, että he kiltisti odottavat kaikkien autojen menevän ensin ennen kuin astuvat suojatielle, kuten kunnon koululaisen pitääkin. Uskoisin lasten oppivan maan tavoille muutaman viikon sisällä, etenkin kun soitamme heille autokeskeistä "Lasten liikennelaulua"-tehosoittona musiikkitunneilla."

Ehkä joku sanoittaa uuden laulun ekaluokkalaisille liikenteessä jossa kuvastuvat todelliset asenteet ja se käytös mitä lapsilta odotetaan ja johon osa vanhemmista heidät on opettanut koska vanhemmat (joista suurin osa itse ajaa) eivät myöskään luota kanssa-autoilijoihin:

Turvaliivi aina muista, muuten ei sun kulku luista.
Kypärä, kyynär- ja polvisuojat, muuten kohtaat sinun Luojan.
Suojatietä aina käytä, mutta vasta kun...
on kaikki autot menneet ohi sun

Jos Suomalainen liikennekulttuuri olisi terve, ja lakeja noudatettaisiin ei kampanjoita tarvittaisi. Se, että pitää tehovalvoa ja tiedostaa ekaluokkalaisista, on vain yksi lisätodiste sillä kuinka degeneroituneeksi tämän maan liikenne on mennyt. Kai seuraavaksi joku haluaa lasten kulkevan kouluun turvaliiveissä, jotta autot paremmin huomaavat heidät kun pläräävät radiokanavaa tai puhuvat puhelimeen ajaessaan.


1 kommentti:

  1. Hei! Kiitos mielenkiintoisesta blogista, fillarifoorumin kautta löysin.

    Aiheeseen liittyen, tänä vuonnahan oltiin jo sitä mieltä, että suojatie ja vihreä valo eivät enää turvaa. Poliisi suositteleekin värikkäitä vaatteita.. http://yle.fi/uutiset/suojatie_ei_ole_turvallisuuden_tae_-_ilmianna_vaaranpaikka_koulutiella/6760985

    VastaaPoista